Terapia ja some
Törmäsin mielenkiintoiseen tutkimukseen
sosiaalisen median yhteydestä sosiaaliseen pääomaan. Julkaisussa tuotiin myös
positiivisia näkökulmia sosiaalisesta mediasta. Siinä nähtiin niin hyvää kuin
huonoa, kuten monessa muussakin asiassa. Sosiaalinen media on kuitenkin etenkin
nuorten sosiaalisen elämän jatke. Tutkimuksessa todettiin, että sosiaalisen
median ongelmat eivät ole irrallisia osia, vaan liittyvät vahvasti myös muihin
nuorten elämässä oleviin ongelmiin.
Myös Tays:n nettisivuilla todetaan, että nuorten mielenterveyden häiriöiden kasvu on hätähuuto yhteiskunnan muutoksesta. Nuorisopsykiatrian lähetteiden määrä on viidessä vuodessa kasvanut jopa 40%. Tay:n terveydenhuollon ammattilaiset ovat todenneet, että yhä useammalla nuorella havaitaan masennusta ja ahdistuneisuutta ja jopa joka neljännellä nuorella on todettavissa mielenterveyden häiriö.
Tays:n nuorisopsykiatrian ammattilaiset arvioivat, että perheissä, kouluissa ja yhteiskunnassa on tapahtunut asioita, jotka uhkaavat nuorten tulevaisuutta ratkaisevalla tavalla. He muistuttavat, että jokaisella nuorella pitäisi olla edes yksi luotettava aikuinen, jolle voi puhua ja jolta voi saada ohjausta ja huolenpitoa. He nostavat esille myös sosiaalisen median tuomat haasteet, kun some täyttää nuorten vapaa-ajan sekä uniajan. Some tuo myös aivan uudella tavalla näkyväksi sen, kenellä menee hyvin ja kenellä huonosti, joka voi entisestään lisätä paineita ja niiden ahdistuneisuutta, joilla ei ole esimerkiksi kavereita tai varaa harrastuksiin.
Sosiaalisen median nurjia puolia ovat muun muassa nettikiusaaminen, ulkonäköpaineet, seksuaalinen häirintä, päihteiden myynti, haitalliset some-haasteet, huijaukset ja mis- ja disinformaatio. Yksikin kiusaaminen ja häirintä on liikaa, niin sosiaalisessa mediassa kuin muualla. Myös disinformaatio on ikävä asia ja oikean tiedon saaminen sosiaalisen median kautta on joskus jopa mahdoton tehtävä.
Pohdin pitkään myös omaa suhtautumistani sosiaaliseen mediaan ja työhöni terapeuttina. Tietyllä tavalla terapeutit edustavat hillittyä vakautta, turvallisuutta ja yksityisyyttä. Puhutaanhan terapiassa asioista, joista ei ehkä ole ikinä puhunut kenellekään toiselle. Onko niin, että sosiaalinen media sotii kaikkea tätä vastaan avoimuudella, yksityisyyden puuttumisella ja humoristisella kepeydellä. Kuitenkin, terapia on mielestäni myös nuorille tärkeä väylä purkaa tunteita, käsitellä ahdistusta, itsetunto-ongelmia ja sosiaalisen median luomia paineita ja ongelmia. Terapia-tietoisuuden lisääminen nuorille on mielestäni tärkeää.
Päätös käyttää sosiaalista mediaa terapiatiedon jakamisen alustana oli loppujen lopuksi aika helppo. Kunhan vaan ensin pääsee yli siitä, miltä siellä itse näyttää, kuulostaa ja osaako varmasti tehdä kaiken oikein. Lyhytterapiasta on aika vähän tietoa mediassa ja sosiaalisessa mediassa, uskon että siellä on tilaa kanavalle, joka jakaa mielenterveyttä edistävää tietoa ja vinkkejä ja tuo lyhytterapiasta tietoa nuorille. Samalla pääsen puhumaan itselle tärkeistä asioista, kuten ihmisoikeuksista, tietoisuustaidoista ja työelämän haasteista.
Nuoret itse muovaavat tavat käyttää sosiaalista media ja sen tuomia mahdollisuuksia; nuoret ovat aktiivisia toimijoita, joita pitää kuunnella ja heidän toiveensa ottaa huomioon. Nuoret ja kouluikäiset ovat sosiaalisessa mediassa, miksi me emme olisi. Tuoreessa tutkimuksessa on havaittu, että kouluikäiset ovat sosiaalisessa mediassa 4,5 tuntia vuorokaudessa, osa jopa 8 tuntia. Suosituimpia sovelluksia ovat Snapchat, TikTok ja WhatsApp. Kyllä siellä on tilaa myös meille aikuisille, eikä se mihinkään katoa, vaikka katsoisimme muualle. Meidän aikuisten, kuten myös nuorten on ensin suodatettava suuri osa "turhaa" ja loukkaavaa sisältöä pois ja löytää meitä voimaannuttavaa ja ilahduttavaa sisältöä. Muun muassa Samuli Putron TikTok tili on viime aikoina ilahduttanut minua.
Siispä otetaan sosiaalinen media edelleen haltuun ja ollaan nuorten saatavilla ja tukena kun he sitä tarvitsevat. Jospa pienikin pisara hyvyyttä, välittämistä ja luotettavaa tietoa löytäisi jonkun isossa some-valtameressä. Minut löytää TikTokista ja Snapchatista nimellä @terapeuttitiina ja Instagramista, Facebookista ja Youtubesta @terapeuttitiinasaarikoski. WhatsApp löytyy minun numerolla: 0409609551 ja LinkedIn Tiina Saarikoski nimellä. Twitterin kierrän nykyään kaukaa 😊