Terapiaa kirjamessuille

19.11.2023
Sain jälleen kerran hieman erikoisen idean: mitä jos menisin kirjamessuille markkinoimaan terapiaa... Eihän markkinoinnissa mitään erikoista ole, mutta harvemmin psykoterapeutit markkinoivat itseään ainakaan kovinkaan näkyvästi. Syy kenties on siinä, ettei tarvitse, silllä asiakkaita tulee ilman mainostamistakin. Kuitenkin, uskallan väittää, että jos psykoterapeutit olisivat enemmän esillä, myös palvelujen saatavuus paranisi. Terapeuttien ei tarvitse olla piilossa eikä sen varassa, että joku ottaa itse yhteyttä. On myös henkilöitä, joiden on vaikeaa soitella moneen paikkaan ja kysellä vapaita aikoja.

Ajattelen myös, että haluan tehdä KAT-psykoterapiaa ja ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa näkyväksi. Haluan kertoa mitä ne on, miten niihin pääsee ja milloin niistä on apua. Haluan myös tuoda päivänvaloon terapiakentän nimiviidakkoa; mikä on terapeutti, mikä lyhytterapeutti, lyhytpsykoterapia yms.
Messuille lähtemisen motiivina on myös ajatus siitä, että olisi kiva, jos pystyisin jonkun päivään tuomaan toivoa ja lohtua. Ymmärrän ettei messuympäristö ole paras mahdollinen paikka, mutta uskon että sielläkin pystyy käymään paljon hyviä keskusteluja. 
Kun olin varannut @terapeuttitiinalle kahden neliön messupaikan, tuumin vasta sitten, mitä minä siellä myyn. Törmäsin upeisiin Seikin kirjoihin ja tutustuin tarkemmin yritykseen. Seikin arvot, mm. ympäristöystävällisyys ja ajatus siitä, että onni löytyy pienin askelin oli ilahduttavaa. Heidän nettisivuillaan oli kiva teksti, joka sai minut lopulta vakuuttuneeksi;
"Jo muinaisen kreikan filosofit uskoivat, että onnellisuus on tärkein tavoite elämässä. Me otimme sen henkilökohtaisesti. Luomme inspiroivia tuotteita joiden avulla sinä löydät tiesi onneen."
Tiedän että self-help tuotteita kritisoidaan, mutta olen sitä mieltä, että esim kirjoittaminen on loistava tapa käsitellä tunteita ja ajatuksia. Seikin kirjoissa on hyviä tarkentavia kysymyksiä, sillä joskus tyhjälle paperille kirjoittaminen voi olla vaikeaa. Näitä ajatuksia voi sitten käydä terapeutin kanssa läpi, jos sellainen on. Jos ei ole mahdollista saada itselle terapeuttia, kirjojen avulla omien tunteiden käsittely on helpompaa.
Otin siis Seikiin yhteyttä ja myyn heidän kirjoja, vihkoja ja kalentereita messuilla. Myyntityö on minulle uutta, mutta onneksi sain tähän työhön avuksi yrittäjäkonkarin, joka on käynyt myymässä mm. sisustus- ja antiikkituotteita eri messuilla jo yli 20 vuoden ajan; verhoilija-mestari Anneli Hiiren Jämsän Verhoilu-Idefixistä. Oman äitini. Messuille avuksi tulee myös oma rakas tyttäreni Anni.
Tein messuille esitteitä ja käyntikortteja joita jaan heille, keitä terapia kiinnostaa. Tilasin myös upeita lahjakortteja, joita voi ostaa pukinkonttiin. Terapiakahjakortti on varmasti saajalleen mieluinen lahja ja osoittaa, että lahjan antaja välittää hänen hyvinvoinnista. Lahja on myös hyvä antaa minulta minulle. Lahjakortin voi ostaa messuilta messutarjoushintaan 60€/kpl. Hinta sisältää 30min tutustumiskäynnin sekä 45min lyhytterapian.
Tavataan siis Jyväskylän Paviljongissa Kirjamessuilla 25-26.11.23. Samaan aikaan pääset myös viini- ja joulumessuille. Tulkaa rohkeasti moikkaamaan.