Voiko kuka tahansa sanoa olevansa terapeutti?

25.03.2023

Törmäsin somessa mielenkiintoiseen artikkeliin siitä, kuka voi käyttää terapeutti nimikettä ja onko lyhytterapia nimike hyvä vai ei. 

 https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/tiesitko-lyhytterapeutti-nimiketta-voi-kayttaa-kuka-tahansa-eika-patevyytta-valvo-kukaan/

Artikkelin perusteella jäi olo, että lyhytterapia olisi jollain tavalla "huuhaata". Sinänsä ikävää, sillä ainakin oma kokemukseni kohta kahden vuoden hyvinkin laajasta ja tutkimustietoon perustavasta koulutuksesta on kertonut jotain ihan päinvastaista. Voi tietenkin olla että jossain muussa koulussa on toisenlaista, sitä en tiedä. Kuitenkin useissa tutkimuksissa on todettu lyhytterapian hyödyt ja nähty sille tärkeä paikka mielenterveystyön kentällä.

"Kieseppä muistuttaa, että tarjolla on hyvää ja laadukasta lyhytterapian menetelmien koulutusta, jolla on tukeva tieteellinen pohja ja toistettavat menetelmät. Mutta rinnalla on laaja kirjo "vähän epämääräisempää"."

Aina löytyy "vähän epämääräisempää", mutta pienellä taustatyöllä löytyy myös lyhytterapeuttien taustakoulutus, joka onneksi usein on terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö. Tämän voi tarkistaa esimerkiksi JulkiTerhikki rekisteristä, joka on julkinen ja löytyy netistä. Jos henkilö ei ole sote-alan ammattilainen, esim life coach nimike voisi silloin olla hyvä vaihtoehto. Silloin olisi selkeästi ohjattu terapeutti nimike terveydenhuollon ammattihenkilöille. Itse voin myös todeta sen, etten uskaltaisi vastuullisesti antaa lyhytterapiaa ilman psykiatrisen sairaanhoitajan koulutusta ja työkokemusta. Terapia on aina vastuullista ja vaativaa työtä, keittiöpsykologia on sitten aivan eri asia.

Myös meidän Lyhytterapeuttien oma yhdistys kannattaa lyhytterapeuttien rekisteröintiä; 

"Yhdistyksenä jaamme saman huolen lyhytterapiakentän sekavuudesta sekä koulutusten kirjosta. Saamme säännöllisesti kyselyjä eri kouluttajista, joita tuntuu ilmaantuvan kentälle kiihtyvällä tahdilla. Näistä yksi kuuluu menneen jo konkurssiin, ja koulutuksessa olleet jäivät nuolemaan näppejään menettäen rahansa.Yhdistyksenä kannatamme ajatusta lyhytterapiakoulutuksen valvonnasta ja koulutettujen lyhytterapeuttien sertifioimisesta. Tämä on ollut agendassamme jo jonkin aikaa. Kannatamme myös terapiapalvelujen porrastamista psykoterapiaan ja lyhytkestoisempaan psykososiaaliseen tukeen. Mielestämme kaikki keinot tulisi ottaa käyttöön yhä pahenevassa mielenterveyskriisissä. Osana ratkaisua tulisi olla koulutetut lyhytterapeutit."

Lyhytterapeuttien rekisteröinti etenee ja on hyvä, että siinä huomioidaan myös vaatimus vähintään 100h terapiatyöstä, joka myös omassa koulutuksessani on valmistumisen edellytys. Rekisteröinnin kautta terapeutti nimike selkeytyy ja siihen tulee lisää luotettavuutta. Tosiasia on, että terapeutteja tarvitaan, niin lyhyitä kuin pitkiä, julkisia ja yksityisiä. Ja on hyvä että meillä on luotettava rekisteri, joka valvoo tulevaisuudessa niitä kaikkia.